Viimeinen ilta leirillä ja teinit lepposasti jo nukkumassa. Ai että, kun aina olisi näin helppoa. Alkaa kyllä itseäkin jo leireily väsyttämään, ei varmaankaan montaa minuuttia tarvitse unta odotella, kun sänkyyn retkahtaa.

Eilen rouva pastori päästi työntekijöiden parissa mehevän pierun. Normaalia, kyllä, mutta näin leirioloissa ei vaan meinaa pokka pitää. "Päästikö toi lörppäperse oikeesti pierun?", kysyy työkaveri pastorin lähdettyä. Nauru raikaa tyhjässä salissa. Tänään kirkossa ollessamme ja virttä lauleskellessamme rakas työparini mojauttaa suustaan imitaation eilisestä lörppähetkestä, jolloin pokkani pettää täysin. Nauruun yhtyy vieressä seisova leiri-isäntämme, joka oli jälkeenpäin saanut selostuksen eilisen tapauksen messevistä yksityiskohdista. Papin olo näytti hiukan tukalalta, kun jo puolet leiristä yhtyi nauruun. Onneksi pokka alkoi pikkuhiljaa palata pitämäni saarnan aikana. Jos vaikka koettaisi petrata siihen konfirmaatiosaarnaan.

Ajattelin ottaa konfirmaatiosaarnaani otteita erään stand-up -koomikon keikasta, saa nähdä miten seurakunta suhtautuu. Haluaisin itse suunnata puheeni juuri näille nuorille, en vanhemmille, kummeille tai mummeille. Tärkeintä olisi saada nuoret kiinnostumaan, jos vaikka joskus jaksaisivat tulla uudestaankin kirkon pariin. Tuntuu siltä, että kirkossa tarvittaisiin vähän nuorempaakin näkökulmaa asioihin, ainakin välillä. Saapa nähdä miten toimii.

Parhaimmillaanhan työ voi olla ihan mukavaa, mutta kyllä nyt alkaa varmistumaan, että kuluvat kaksi työsuhdetta jäävät syksyllä päättyessään viimeisiksi. Pikkuhiljaa jos koettaisi päästä johonkin toisiin työympyröihin ja sitä kautta työllistyä valmistuttuanikin. Vakinaiset työajat, viikonloppuvapaat. Saisi sitten panostettua siihen, mikä oikeasti elämässä on tärkeää.