Sain ystävältäni viestin "kiinnostaisko ussan maikan sijaisuus?". Kerro lisää.

Tarjolla olisi vähintään viikon mittainen uskonnon opettajan sijaisuus yläasteella. Ei oikeen kiinnostaisi, eihän se oikeastaan liity omaan alaan mitenkään. Siihen, mitä haluaisi joskus tulevaisuudessa tehdä. Palkka olisi hyvä, toisaalta kokemus olisi uusi ja jokseenkin kiehtova.

"Oletko kierrellyt miljoonakämppien asuntonäytöissä? Mennyt hollannin alkeiskurssille?" kysyy automainos Imagessa. En. Olisin kyllä voinut, kaikki tavallaan käden ulottuvilla. Voisin tietysti vieläkin.

Viikon sijaisuus täysin vieraalla yläasteella tuntuu mielettömän haastavalta. Useat tunnit ja niiden suunnittelu, vaikeimmassa iässä olevat teinit. En ole ikinä aikaisemmin tehnyt sijaisuuksia, en oikeastaan edes miettinyt sitä mahdollisuutta. Kaikki niin uutta. Opettajalla on mahtava paikka seurata nuorten kasvua ja kehittymistä, mutta entä sijaisella? Ensimmäinen päivä ratkaisee muuttuuko tuleva viikko helvetiksi vai tuleeko siitä mukava työkokemus sinällään. Itsestäänhän se on kai pitkälti kiinni. On vaikea ajatella itseään opettajana, koulun auktoriteettina.

En edes tarvitse töitä, vähiten sellaisia, jotka eivät suoranaisesti liity omaan tulevaisuuteeni. Portit ovat kuitenkin auki vielä moneen, eihän sitä ikinä tiedä. Palkkakin olisi hyvä, viikon tai mahdollisesti jopa kahden viikon sijaisuudesta kertyisi mukava tili. Etelänmatka tai laskureissu, miksi ei. Toisaalta graduunkin pitäisi keskittyä, opiskelut muutenkin vievät aikaa. Liika aika ei kuitenkaan takaa hyvää lopputulosta, oikeastaan toimin kiireessä jopa paremmin. On niin monia puolia.

Eniten mietin tilannetta muutaman vuoden päästä. Mahdollisuutta sijaisuuteen ei varmasti tule myöhemmin, tarjous tuntuu ainutlaatuiselta, jopa hiukan absurdilta. Kaikessa tässä piilee ripaus huulluutta, miksi ei? "Oletko koskaan ollut opettajan sijaisena?". Hitto. Haluaisin vastata kyllä.