Eikö usein sanota, että parisuhde lähtee toimimaan vasta ensimmäisen kunnon riidan jälkeen? Pieni riita puhdistaa ilmaa, tekee tilaa uudelle alulle. Niin kai.

Mitä jos ei osaa riidellä? Oma vahva mielipide pitää päästää esille joissakin tilanteissa, mutta kotona pitäisi vallita sopu. Se vaatii kuitenkin veronsa.

Miellyttäminen. Kaiken A ja O. Kun toiselle on vain mieliksi, ei toinen voi suuttua. Vilpittömyys. Tärkeää mutta ei välttämätöntä. Jossain vaiheessa seuraa joka tapauksessa martyyrius.

Se ei näy ulospäin, mutta tuntuu sisällä. "Uhrasin itseni meidän puolestamme". Kasautuminen. Jossakin vaiheessa kaikelle on saatava vastakaikua. Kaikella on rajansa, eikö?

"Silmä silmästä", sanoo Hammurabin laki. Ehkä se on niin. Onko yksipuolinen sovittelu vain väistämättömän riidan lykkäämistä?