Kaiken kiireen ja ahdistuksen keskellä päätin ostaa kitaran. Päätin myös pysähtyä hetkeksi uuden kirjan ja teekupin pariin.

Ehkä tämä onkin helpottanut. Gradun aihe alkaa pikkuhiljaa hahmottua ilman sen kummempia paineita. Jos ei aihetta synny, voin keskittyä hyvin myös lukemiseen ja kitaran soittoon. Elämä ei ole niin vakavaa. Tämä ajatusmalli tuntuu tuottavan tulosta.

Eikö ole usein niin, että liika kiire tukahduttaa kaiken luovuuden? Toisaalta myös liika pysähtyminen saa aikaan saman efektin. Pitäisi opetella tasapainoilemaan kiireen ja toisaalta tekemättömyyden välillä. Kun tämä tasapaino löytyy, syntyy luovuutta, joka tuottaa lisää luovuutta.

Tavoitteet eivät saa olla liian vakavia, suunnitelmat eivät saa saada liian suurta arvoa. Toisaalta suunnitelmia pitää olla, samoin myös tavotteita. Eikö ilman tavoitteita elämä ole vain paikallaan polkemista? Suunnitelmat antavat toivoa, tavoitteet luovat uskoa. Me emme voi ohjata täydellisesti omaa elämäämme. On pakko pystyä myös heittäytymään siihen mukaan ottamatta liian vakavasti. Suunnitelmat muuttuvat, saavat joskus uuden suunnan. Pitää antaa tilaa myös elämälle.