Yhteiskunnan odotukset ja normit ovat järjettömällä tasolla. Yksi malliesimerkki tästä on Hesarissa julkaistu kuluttajaraadin ilmoittama summa, jolla voi tulla toimeen ihmisarvoisesti. Helsingissä asuvan sinkun kohdalla tämä on 1270e/kk.

Ihmisarvoisen elämän budjettiin on varattu mm. loma-matkat, sukulaisvierailut, joulu- ja syntymäpäivälahjat, kulttuuriharrastus ja liikuntaharrastus. Nuorelle yksineläjälle asumiseen lasketaan riittävän 45 neliötä. Mitä?!

Kyse on ihmisarvoisesta elämästä. Tarvitseeko yksi ihminen todella 45 neliötä? Entä lomamatkoja?

Ajatushan on aivan järjetön. Kun ihmisarvoisen elämän kynnys nostetaan noinkin korkealle tasolle, luo se valtavasti paineita - toisille tämä kynnys on mahdoton saavuttaa. Miten tällaisia tuloksia voidaan julkaista ajatellen köyhyyttä ympäri maailman?

Ihmisarvoa ei voi mitata rahalla. Muiden ihmisten tuki, rakkaus ja arvostus nousevat pikaisella pohdinnalla esimmäisinä mieleeni ihmisarvoisesta elämästä. Ruoka on tärkeää. Jokaisen tulee saada syödäkseen, eikä kenenkään tulisi nähdä nälkää.

Entä maksulliset kulttuuri- ja liikuntaharrastukset? 40e/kk vaatteisiin ja 138e/kk kodin tavaroihin ja laitteisiin. Ihmisarvoinen elämä vaatii raadin mukaan myös tietokoneen ja sanomalehden. Ihmisarvoista elämää elävän ei ilmeisesti oleteta vaivautuvan kirjastoon käyttämään tietokonetta ja lukemaan lehtiä.

Onko tässä mitään järkeä? Kun tällaisia kuvia ihmisarvoisesta elämästä lähdetään luomaan, painostaa se ympärillä eläviä ihmisiä. "Onpa oma palkkani pieni", "Ai tietokonekin pitäisi jokaisella olla... Ja sanomalehti!", "Meillähän on loppujen lopuksi aika synkkä elämä".

Taas joku juippi tappoi itsensä lainojensa takia. Jäljelle jäi iso omakotitalo ja autot. Kai ne ovat se välttämättömyys hyvän elämän saavuttamiseksi.